Miten menee?

Suomen puolustusvoimat päätti antaa hyvän synttärilahjan: postikusti toi tullessaan kertauskutsun. Samalla hoituu sitten joululahjakin, sillä olisi tarkoitus mennä joulukuussa lillumaan Itä-Suomen loskapöpelikköihin kelaa kiskomaan. Kiinnostus johonkin teltassa itkemiseen, perseen poterossa mädättämiseen tai turhanpäiväisten viestipaskanakkien hoitamiseen lähentelee absoluuttista nollapistettä, mutta jos päästäisiin vaikka ryynäämään Tasit tai Kasit niskassa mortteja vastaan, niin voisin jopa viihtyä. Todennäköisesti hyvin turha toive ja saan kiskoa jotain fucking valokuitua suolla samalla kun laiskat nauraa vieressä.

No mutta huomenta päivää! Ajattelinpa vähän taas purkaa sydäntäni täällä ihan vain siltä varalta, että jotakin saattaisi kiinnostaa. Elikkäs siis tällä hetkellä fiilikset ovat hieman turhautuneet eikä päivissä tunnu olevan mitään sisältöä. Äkkiseltään arvioiden tilanne on seurausta koulun loppumisesta ja töiden puutteesta; en ole oikein koskaan ollut erityisen hyvä ns. päämäärätiedottomassa lööbailussa. Erityisesti tällä hetkellä tylsistyttää olla Tallinnassa, koska suurin osa niistä ihmisistä, jotka tekivät tästä paikasta kodin, ovat jo muuttaneet pois. Mutta ehkäpä se taas tästä. Ainahan voi paeta Suomen puolelle ihanien veljieni seuraan

Sateista tiistaita vain kaikille teille elollisille olennoille! Tänään olisi tarkoitus viettää rentoa elokuvapäivää. Keskiviikkona näen parasta ystävääni taas pitkästä pitkästä aikaa. Torstain suunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta perjantaina lähden leikkimään turistia omille kotinurkilleni, kun suuntaamme rakkaan veljeni kanssa päiväristeilylle Tallinnaan. Lauantaina lähdetään sitten ajelemaan kohti Parkanoa, tarkoituksena käydä moikkaamassa mummua siellä. Erityisen suuresti odotan kyseistä reissua, sillä en ole nähnyt mummuani varmaan pariin vuoteen, mikä on jo häpeällisen pitkä aika. Mukavaksi reissun tekee myös tietenkin se, että mukaan lähtee näillä näkymin molemmat veljet ja ihana serkkuni, joten pääsen viettämään laatuaikaa myös heidän kanssaan. Illan päätteksi lähden sitten vielä seilaamaan takaisin Suomenlahden eteläpuolelle, koska minulle erittäin tärkeä ja rakas ihminen tulee luokseni Tallinnaan <3

Ettäpä tällaista tänne kuuluu tällä hetkällä. Elämä näyttäisi taas olevan mallillaan.

Joo-o, vuoden verran olen tosiaan haaveillut lähteväni Englantiin opiskelemaan. Kaikki suunnitelmat olivat jo valmiina ja lentolippukin jo melkein varattu, kunnes viime hetkellä selvisikin, etten saa rahoitusta kasaan. Elikkäs alkuperäinen tarkoitus oli ottaa brittien myöntämä laina, mutta sitäpä ei myönnetäkään ylempää korkeakoulututkintoa suorittaville. Yliopisto ilmoitti, että rahoitus pitää järjestää tavallisen pankin kautta. Marssin sitten konttoriin, jossa tiskin takana istunut täti kertoi, ettei minulle voi antaa lainaa, kun ei minulle ole tuloja. Ei auttanut, vaikka olisi saanut jonkun takaamaan. Täti yritti auttaa ja ehdotti, että vanhempaiseni ottaisivat lainan omiin nimiinsä ja maksaisin sitä sitten itse pois, mutta kyse on sen verran suuresta summasta kuitenkin, ettei tavallisten työläisten asuntovelallisten ihmisten luottotiedot mahdollista enää lisävelkaa. Elikkäs taas kerran ollaan täysin pohjalla ja yritetään jotenkin kavuta täältä ylös. Lievästi sanottuna ihan pikkasen vituttaa, masentaa ja harmittaa...

Täällähän menee taas poruikoilla putkeen. Itsellä menee ihan OK silleen, että tekemistä riittää (jopa siihen asti, että sluibaan tahallani ja selaan Naurunappulaa, ettei iske burnoutin poikanen missään vaiheessa). Kaiken maailman kinkereitäkin olisi tässä läpikäytävänä ja yksillä ehdin jo parannella flunssaanikin. Baarista poistuttaessa nähtiin asematunnelissa mielenkiintoinen tapahtuma: joku äijä juoksee toista äijää karkuun naama verillä ja muhjuna. Takaa-ajaja saa tyypin kiinni ja ottaa raiveleista kiinni. Tyypit huutavat toisilleen, jolloin takaa-ajaja pistää tupakaksi ja läheisen baarin portsari tulee rauhoittamaan tilannetta. Tässä vaiheessa lähdettiin menemään kun kiinnostus lopahti. Samana yöllä närästi juuri sopivasti, että ei saanut unta.

Muita uutisia: teen työharjoitteluna visuaalisia efektejä elokuvaan Taistelu Näsilinnasta 1918, jossa olin myös valoassarina. Menkää kaikki se katsomaan teatteriin ja todetkaa efektien ylivertaisuus!

Olin myös Orivedellä talkoolaisena Reikäreuna elokuvafestivaaleilla. Kiva tapahtuma, vaikka vikana päivänä alkoi ihmisten suhtautuminen meikäläiseen vituttaa aivan liikaa, joten Tampereen kyydin sijaan kävelin mieluummin vajaa 5 kilsaa bussiasemalle alkuyöstä. Muutenkin vähän mietityttää, että ketkä oikeasti ovat kavereita ja ketkä vain esittävät sietämisen vuoksi.

Minäkin ajattelin nyt sitten kertoilla vähän kuulumisistani. Iso anteeksi siitä, että olen pitänyt taas todella todella huonosti yhteyttä ja laiminlyönyt liikkeistäni ja suunnitelmieni muutoksista infoamista. Yritän (taas) parantaa tapojani tällä osa-alueella. Muttapa siis, niin kuin aiemmassa postauksessani kerroin, Englantiin lähtö tosiaan nousi hieman puihin finanssipolitiikan osalta. Positiivisena elementtinä asiassa toki oli se, että pakollisen välivuoden seurauksena saan olla lähellä minulle erittäin tärkeää ja rakasta ihmistä. Kyseinen miespuolinen henkilö asustelee siis Oulussa, ja kun minulla ollut mitään velvoitteita jäädä etelään, pakkasin tavarani ja siirsin itsekin kirjani virallisesti pohjoiseen. Tällä hetkellä meneillään on siis työn etsintä ja oman kodin sisustaminen. Opiskeluihin liittyvät asiat ovat ainakin toistaiseksi jääneet hieman taka-alalle. Noita kuvioita olisi tarkoitus miettiä uudestaan sitten, kunhan saa taas peruselämän pyörimään kunnolla. Ettäpä jotta tällaista täällä. Yritän kirjoitella vähän useammin ja keroilla elämästäni.

Jee jee, pääsin töihin!!!!111 Onhan se mukavaa että aina kelpaa sentään Hesburgeriin pihvinpaistajaksi, mutta enpä valita. Ainakin saa jonkin verran rahaa, jotta pystyy taas jotenkin elämään ja onpahan ainakin järkevää tekemistä kotona istumisen ja peukaloiden pyörittämisen sijaan.

Hej moij ja iltapäivää! Varasin juuri lentoni Oulusta Helsinkiin keskiviikolle 2. marraskuuta. Laskeudun pääkaupungin liepeille klo 16.35 ja toivon mukaan joku tulee siis silloin noukkimaan minut kentältä, jotta pääsen Nummelaan. Vanhoilla kotikulmilla olisi tarkoitus pyöriä varmaankin perjantai-iltaan asti. Sitten pakkaan auton täyteen kaikkea sitä tavaraa, mikä vielä majailee äitin ja isin nurkissa ja lähden hurruttelemaan kohti omaa kotia. Eipä tuollaisesta neljän päivän vapaastakaan kauheasti ylimääräistä aikaa irtoa, kun kotimatkaa varten pitää varata lähemmäs kahdeksan tuntia ja yksi vapaapäivä olisi mukava viettää kotona tuon miehekkeenkin kanssa. Muttapa siis, tällainen on suunnitelma. Jos olette Nummelan seuduilla 2-4.11, niin ilmoitelkaapahan, jotta voimme kenties näkyillä